Jukolan taideyhteisö

Luonto ja liikunta

Jukolan lähituntumassa ovat hämmästyttävät Hiisijärven Hiekat, valkeat, sametinpehmeät hiekkadyynit. Tarjolla on luonnonrauhaa, merkillisiä kasveja ja kiviä. Puisen kulkutien ansiosta myös lastenrattailla tai pyörätuolilla pääsee perille. Nuotiokatoksen tulisijaan löytyy ladosta puita. Kesän ajan on kolme palkattua miestä siistinyt alueen metsiä ja hoitanut puurakenteita. Tässä kylässä on myös jotakin, mikä muualla on hiipunut: talkoohenkeä. Hiekkojen rakennuksia hoidetaan talkoovoimin samoin kuin kylätalo Hiisipirttiä, ensimmäistä talkoovoimin rakennettua kylätaloa Suomessa 70 vuoteen. Asukkaita on saman luvun verran. Hiisijärven Hiekoilla on unohtumaton vaikutus.

Helppokulkuiset honkaharjut ovat routimatonta maata, johon tiet ovat syntyneet kulkijoiden myötä. Maastopyöräilijöille ja suunnistajille maisema on vastustamaton, pihkantuoksuinen ilma helppoa hengittää. Ratsastus- ja vaellusreitti vie 4km päähän pieneen Jokiniemen kylään ja siitä 4 km jälkeen Lahtaskosken halkaisemalle hiekkatörmälle. Siitä pikku rupeaman päässä on Laahtasen virkistyskalastusalue. Toinen Metsähallituksen hoitamista ulkoilualueista Hiisijärven seudulla on kylän itäpuolen erämainen Kivijärven kierros autiotupineen ja laavuineen. Sieltä alkaa Hiisijoen melontareitti, joka johtaa Hiisijärven ja Ison-Pyhäntäjärven kautta Ristijärvelle ja Oulujärveen

Ristijärvellä saa kesäkuukausina ja sopimuksesta hyvää kotiruokaa Ristijärven Pirtistä. Ristijärvellä on lapsiperheystävällinen Kainuun toiseksi vanhin laskettelukeskus Saukkovaara. Jukolasta voit tilata ympärivuotisesti huskyvaljakkoretkiä Vuokatissa.  Aloittelija tai kokenut ratsastaja pääsee luonnon keskelle islanninhevosvaelluksella, joita järjestää Holl Talli Paltamon Uurasta käsin. Opastetulla vaelluksella voi olla 2-7 ratsastajaa ja ratsain voi päästä mm. sieni- tai marjaretkelle.

Jukolasta pääsee samalla kyydillä, jota Elias Lönnrot suosi eli omin jaloin sieneen, marjaan tai uimaan.