Jukolan taideyhteisö

EMÄNNÄN PÄIVÄKIRJA

11.8.10 Maailma minussa - minä maailmassa

Kansainvälinen nuorisoleiri 'Maailma minussa - minä maailmassa' todisti, että Jukola ja Hiisijärvi tarjoavat ihanat puitteet viikon elämyksille.Taloissa ja Hietikolla on tilaa monenlaiselle tekemiselle. Sauna-, melonta- ja vaellusretket vievät yhä syvemmälle luonnon syliin. 'Hiisijärven karkumatka' -näytelmällä saimme tarjota näkymän seudun historiaan. Nuoret haluavat tulla ensi kesänä uudestaan. Olemme valmistautumassa jo kielikylvyin! Leirin ansiosta Impivaara sai pellen, josta olemme haaveilleet jo seitsemän vuotta, nimittäin hauskapellen. Jo pelkkä tietoisuus sen olemassaolosta tuntuu hyvältä.

25.7.2010 HIISIJÄRVEN MÄÄTSIKKIÄ

Israelilaissyntyinen vieraamme kysyi, onko Hiisijärven vesi parantavaa. Sanoin, että siinä on paljon rautaa, muttei se ole imeytyvässä muodossa. Hän kertoi huomanneensa rikin hajua uimapuvussaan! Onhan siellä erikoisia lähteitä rannan tuntumassa... Lisäksi olen koko elämäni kokenut uimisen täällä erityisen virkistäväksi. Olimme nauttineet välimeren kaltaisista lämpötiloista ja lipuneet kanooteilla sinisyydessä. Vieras kertoi samoja kasveja kuin Hiisijärvessä kasvavan Genesaretin järvellä ja sen ympäristön muistuttavan Hiekkoja. Silmäilen järveä ihmetellen yhä enemmän sen määtsikkiä.

28.6.2010 KESÄN HEHKU

Legendaarisen lämpimän juhannusillan vietimme hietikoilla, mutta kokkoa ei uskallettu kuivuuden takia polttaa. Paikalla oli rauhallinen joukko kainuulaisia. Juhannuspäivänä pidimme tulisieluisen kuulumiskierroksen ja vietimme Maijan synttäreitä täydenkuun rumputanssien tahtiin. Improvisoimme hyväksi lopuksi pentatonisilla soittimilla. Juhannussunnuntaina oli yhteisen tarinan vuoro. Runsas tusina osallistui juhannukseemme. Arkirutiineina ovat päivittäiset lenkit kasvimaalla ja hietikoilla. Olemme päättäneet etsiä ostajaa viereiselle talollemme. Vanha menköön uuden tieltä - sitähän kokkokin symboloi. Nyt ele on tehtävä sisäisesti.

19.5.2010 TOUKOKUUN HELTEESSÄ

Pääsiäisviikolla oli eniten lunta eli 75 cm, mutta niin pehmeää, että se suli parissa viikossa lähinnä haihtumalla. Pääsiäislauantaina hiihdimme Suomen ainoissa ortodoksikylissä hyvillä rajamiesten laduilla 11 asteen lämmössä. Tuoksu muistutti kesän uimaretkistä. Vappuna oli hulvattomiin henkilöihin perustuvan näytelmämme ennakkoesitys kylätalolla. Sen jälkeen ovat olleet "Karkumatkan" kevään ensimmäiset esitykset ja äitienpäiväjuhlan ohjelman valmistus Karoliinan kamariin. Helle on hellinyt jo melkein viikon. Tapio on kunnostanut kasvihuonetta ja Veikko äestänyt uuden peltomme. Perjantaina on Konstat on Monet -taidenäyttelyn avajaiset salissa ja Coffee Annan -kesäkahvilan avajaiset klo 18. Tervetuloa!

14.3.2010 TAIKAHIIHTO

Tästä noin kuukauden verran on parasta hiihtokautta. Hiihtämisessä on sellainen taika, että siinä saa yhteyden tahtoonsa. Puolen tunnin hiihdon jälkeen on helppoa tarttua tehtävään, johon ei ole ollut aiemmin voimia. Se on itse kokeiltava, jos ei muuten usko. Tämän viikon Taidetapauksessa on aiheena ikebana ja haiku. Mitähän ryhmä saa aikaan - maltan tuskin odottaa! Viikon Taidetujauksessa Kimmo vie musiikkiin ja liikkeeseen.

6.3.2010 UMPIHANGESSA

Hiihdettiin umpihankea parituntinen järven seudulla Vuokatin ladun väen kanssa. Tiesitkö, että tervattu suksi luistaa alamäessä ja pitää ylämäessä? Pitkä puinen suksi on sitäpaitsi uljas näky. Kuten koko hiihto ja välipalapöytä sen jälkeen Jukolassa. Iltapäivällä olivat kunnan kyläyhdistykset koolla Hiisipirtissä ja pohdittiin tuntikaupalla valokaapelin kaivamista. Tarvitaanko joka taloon 100 megan yhteys vuonna 2015? Miten käy arjen, kun virtuaalinen todellisuus tulee aina vain houkuttelevammaksi? Miten käy elämän perustojen: kauneuden, joka on kuin ruokaa ja läsnäolon, joka on kuin juomaa?

13.2.2010  KISSANPÄIVIÄ

Sinisellä sametilla vuorattu korurasia, jossa kaamos on vietetty, on avautunut. Olemme nyt valkoisen silkin keskellä, jonne jokainen liikahdus jättää jäljen. Suurenmoiset naapurit Vesa ja Sari ylläpitävät latua, joka vie pihasta metsään.Kaksi ja puoli kuukautta pakkasta on näyttänyt, ettei niin kylmää olekaan, ettei hiihtäessä lämpeneisi. Todella kylmässä on bonuksena  korostunut läsnäolontunne. Pakkaslumi muistuttaa narinallaan: Ole hereillä!  Muutaman viikon pyryn jälkeen leppoisa latu on taas auki. Kolme Jukolan kissaa on yrittänyt opettaa omaa elämäntaitoaan: nuku ja piipahda ulkona, aina tilaisuuden tullen!

19.12.2009 JOULUN ALLA

"Hiljaisuuden ääniä" ja "Paemenen ilimestys" -esitykset ovat tältä erää ohitse. Valtavasti ovat vaatineet, mtta myös tuoneet iloa ja ystävyyttä. Tulikoe tällä viikolla on ollut Impivaaran suojelu paukkupakkaselta. Yrittäjän ammattitutkinto on vaatinut venymistä suuntaan, jota taiteilijana ei ole koskaan ymmärtänyt. Joulun kauneus pilkahtaa jo korteissa ja paketeissa ja herättää kiitollisen mielen.

17.10. GRAFIIKAN LEHDELLÄ

Värit ovat luonnossa lähenemässä toisiaan. Aamulla lumi ympäröi joka korren. Kasvit palkitsevat hoitamisen valoisuudella, joka hoitaa mieltä pitkän aikaa. - Katseet kääntyvät uusiin näyttämöesityksiin: Hiljaisuuden ääniin ja Joulukuvaelmaan.

23.9. SATOA SYLISSÄ

Luonto kutsuu hilittömästi verrattuna näppäimistöön. Syksy on ollut ennätyslämmin: mustikat ja vadelmat lumosivat säilymällä paleltumatta. Viime viikon hallayö vei huomion puolukoihin, jotka nyt kärsivällisesti odottavat poimijoitaan. Vihannekset ja yrtit on käsitelty, mistä kiitos inspiroiville ystäville: Kati, Heli, Joona, Mirja ja Tuula! Ensi kertaa on saatu haistaa ja maistaa uskomatonta tuoksuvalmuskaa, jota Eine-Liisa on löytänyt.

17.8. HAVAINNON HENKISTÄMINEN

Erityisen antoisan viikonlopun aiheena oli havainnon henkistäminen, mitä lähestyimme kuvataiteen, sosiaalisen runouden, yhteisöillan ja alustettujen keskustelujen avulla. Kiitos oululaisille inspiroiville ystäville!

7.8. PARATIISISSA

Kesä on ollut lämmin ja ihanat ihmiset iovat löytäneet tiensä tänne! Sopusointua työn, taiteen, luonnon, kohtaamisen välillä. Lämpö ja kiitollisuus väreilee ilmassa. Mustikoita löytyy vaaroilta alkukesän hallasta huolimatta. 

29.6. KESÄSYDÄMEN ILOJA

Ah, porkkanoiden harvennusta! Mikä ilo auringossa ja lämpimässä tuulessa! Pyörävaellus Jokiniemenkylään oli erämaaelämys. Samalla tutustuimme kahteen ystävälliseen terapiahevoseen ja niiden samanmoiseen omistajaan ja keskustelimme hänen kanssaan ajattomasti 200-vuotisen pirtin kuistilla. Näimme myös Galleria Navetan käsitetaiteellisen maalausnäyttelyn, jota esitteli oli yli 90-vuotias mies. Myytävänä olisi ollut mm. koivunvarvuista kudottuja kynnysmattoja. Päätepisteessä vilvoiteltiin kansallisromanttisesti koskessa. Paluumatka sujui maanteitse laulun voimalla. Kylän juhannusjuhlilla lauloi "maatiaisluomulaulaja" Oiva Kinnunen. Jukolan Wanhan ajan Juhannuksessa oli upea helle. Osallistujien kiinnostuksen ohjaamana tutkimme Judith von Hallen tekstiä ja Johannes Kastajan olemusta.

10.6.2009 MARJANPOIMIJA KÄVI

Naapurin isäntä sanoi hallayön jälkeen, että marjanpoimija taisi käydä. Mennään katsomaan heinä-elokuun vaihteessa Puiroakorvensuolle ja Yläkylän vaarojen pohjoisrinteille, mitä monisorminen marjanpoimija meille jätti. Johannes on saanut pomputteluennätyksekseen 90.

3.6.2009 MAAN SYLISSÄ

Kasvimaa on aarin kokoinen neliö, jossa on vinot lävistäjät ja keskellä kukkapenkki. Tuulisille sivuille on kylvetty 20 m herneaita. Viileimpinäkin päivinä puutarhassa tuntuu kesältä. Odotamme uutta lämpöaaltoa, jolloin lähdemme vaellukselle: Hiisikylältä Jokiniemenkylään 4 km ja sieltä Lahtaskoskelle  4 km. Mukaan kitara, virveli, luonnoslehtiö ja osan matkaa hevonen... ja kaikki halukkaat!

21.5. KESÄ!

Aamulla 10 astetta ja aurinkoista ja uimassa Tuulan kanssa. Helatorstain retki Korkealle törmälle Lahtaskoskelle seitsemän hengen voimalla: kitara, lauluntynkää ja naapurikyläläisten jututusta sekä sammakonkudun tutkintaa. Jukolan pihan lämpimin nurkka on muutettu Pikku Italiaksi. Istuimme siellä ilta-auringossa kymmenien siemenpussien keskellä haaveilemassa kylvöistä. Iisoppipussiin oli kuvattu kalakin... Jospa sekin tulisi tänä kesänä!

4.5.2009 Ihmeitä: LUMI SULI

Vielä 26.4. hiihdettiin rantaan ja tehtiin kärrynpyöriä hangella Ennin ja Natalian kanssa. Viikkoa myöhemmin puutarhatöitä kesävaatteissa! Ihana jälleennäkeminen maan kanssa. Eilen kertoi prinssi Charles tv.ssä, mikä häntä hoitaa: puutarhanhoito, kävely luonnossa ja kirjeiden kirjoittaminen. Siksi hän voi hoitaa 25 avustusjärjestöään. Hänellä on vapaus valita. Meilläkin on vapaus päättää, miten haluamme elää.

20.4.2009 Vuodenkierron ihmeitä: HANKIKANTO

Tänä vuonna on juuri nyt käsillä aika, jolloin voit kävellä minne tahansa aaltoilevalla valkealle hangella. On kuin pystyisi kävelemään veden päällä! Tai hiihtämään, ajamaan potkurilla tai polkupyörällä!Talven viimeiset huurut ovat sen hilpeimmät: tuulten muovaamilla muodoilla vilistävät hankihyrrät, valoa on yltäkylläisesti ja linnut helskyttävät kukin omaa soitintaan. Tätä riittää yhtä kauan kuin pakkasia, joten tilaisuuteen on tartuttava. Mieluiten jo varhain aamulla!